Ajankohtaista

Julkaistu 3.10.2017

Ahtisaari-päivät rantautuu Vaasaan

Vaasan koulut pääsevät harjoittelemaan riitojen ratkaisemista, kun Ahtisaari-päivät saapuu kaupunkiin 15.11. Päivien tavoitteena on lisätä tietoutta rauhanvälityksestä ja sovinnon merkityksestä.

Viime vuonna tamperelaiset koulut pääsivät haastattelemaan presidentti Ahtisaarta.
Viime vuonna presidentti Ahtisaari vieraili Tampereen kouluissa.

 

Tänä vuonna Ahtisaari-päivien päätapahtumakaupunki on Vaasa. Marraskuun 15. päivä presidentti Martti Ahtisaari ja konfliktinratkaisujärjestö CMI:n työntekijät jalkautuvat yhdeksään vaasalaiseen yläkouluun ja lukioon. Rauhannobelisti pääsee esimerkiksi seuraamaan oppilaiden itse tuottamaa rauhanmusikaalia. Lisäksi hän jakaa koulujen valitsemille sovittelijaoppilaille rauhankyyhkyt.

CMI:n asiantuntijat kiertävät kouluilla kertomassa rauhanvälityksestä ja sovittelun merkityksestä. Oppilaat pääsevät myös itse harjoittelemaan riitojen ratkaisua käytännön harjoitusten avulla.

Myös kaikki koulut ympäri Suomen ovat tervetulleita viettämään Ahtisaari-päiviä omissa luokissaan. Ahtisaari-päivien verkkosivuilta löytyy kymmenittäin interaktiivisia harjoituksia, joiden avulla syvennetään ymmärrystä konfliktien synnystä ja keinoista ratkaista niitä.

 

CMI:n Emmi Hänninen ja Jaana Salminen kertoivat konfliktinratkaisusta Pohjois-Hervannan koulussa.
CMI:n Emmi Hänninen ja Jaana Salminen kertoivat konfliktinratkaisusta Tampereen Pohjois-Hervannan koulussa.

 

Iltapäivällä Vaasan yliopistolla järjestetään kaikille avoin seminaari. Seminaarin paneelikeskustelun aiheena on: ”Rauhanvälityksestä kansalaistaito”. Lisäksi tilaisuudessa on lyhyt presidentti Ahtisaaren haastattelutuokio. Tilaisuus on kaksikielinen.

Seminaarin päätteeksi Vaasan pormestari luovuttaa sovinnonkyyhkyn ensi vuoden Ahtisaari-päivien järjestäjäkaupungille.

Jo seitsemättä kertaa vietettävien valtakunnallisten Ahtisaari-päivien tavoitteena on lisätä tietoa rauhanvälityksestä ja sovinnon merkityksestä. CMI järjestää Ahtisaari-päivät Ulkoministeriön tukemana.

 

Lisätietoja Vaasan Ahtisaari-päivistä:

Suvi Tuuli, +358 50 322 7157

 

Selaa lisää uutisia