Julkaistu 18.06.2018

Imagine – Lennon puhumassa YK:ssa

Globaali kiinnostus nuoria rauhanrakentajia kohtaan on vahvaa, kirjoittaa Ella Okko. Okko edusti CMI:n nuorten rauhanlähettiläiden Lennoneiden ryhmää YK:n nuorisodialogissa New Yorkissa.

Ella Okko ja YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Miroslav Lajčák paneelikeskustelussa.

Matkustin CMI:n neuvonantaja Hussein al-Taeen kanssa YK:n päämajalle New Yorkiin toukokuun lopussa. Matkan päämäärä oli YK:n nuorisodialogi, johon olimme saaneet kutsun yleiskokouksen puheenjohtajalta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Dialogi oli ensimmäinen laatuaan ja Lennoneiden edustajaa toivottiin sinne puhumaan nuorten roolista rauhantyössä. YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Miroslav Lajčák tahtoo kautensa aikana edistää nuorten asemaa YK:n päätöksenteossa ja toivoi dialogin olevan alku pitkäjänteiselle kehitykselle, jossa nuorten mukaan ottamista päätöksentekoon parannetaan.

Olin New Yorkissa kolme vuorokautta: nuorisodialogin virallisen ohjelman lisäksi päivät täyttyivät kolmesta ilta- ja lounastilaisuudesta sekä Suomen YK-edustuston järjestämästä tapahtumasta. Suomen YK-edustuston järjestämä tilaisuus alkoi yleiskokouksen puheenjohtajan, YK:n nuorisoedustajan Jayathma Wickramanayaken ja Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauerin puheenvuoroilla, mikä loi jonkin verran paineita omalle esitykselleni. Huoli oli kuitenkin turhaa. Positiivista palautetta tuli niin yleisöltä kuin kotijoukoilta, jotka olivat seuranneet tilaisuuden suoraa lähetystä YK:n livestream-palvelusta.

John Lennonin siivittämänä lavalle

Varsinainen nuorisodialogi alkoi kahdella paneelityylisellä keskustelulla, joista ensimmäinen käytiin työn tulevaisuudesta ja toinen radikalisoitumisen ehkäisystä. Osallistuin itse päätapahtuman ohessa pidettyyn paneeliin, jossa muina keskustelijoina olivat yleiskokouksen puheenjohtaja ja kolumbialainen rauhanaktivisti Leonardo Parraga. Puolituntisen paneelin aikana huomasimme, että vaikka rauhantyötä tehtäisiin eri lähtökohdista, samat periaatteet ymmärtävästä vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä ovat tärkeitä kontekstista riippumatta.

Paneelin ja lounaan jälkeen oli Open Mic -segmentin vuoro, jossa delegaateille annettiin mahdollisuus ottaa päälava haltuun muutaman minuutin ajaksi ja reflektoida avoimesti päivän aikana kuulemaansa ja sen herättämiä ajatuksia. Minut oli yllättäen ilmoitettu ensimmäisten puhujien joukkoon. Tiukka kymmenen minuuttia aiheen pohtimista kuitenkin riitti. Puheeni yleisölle oli napakka ja asia- sekä tunnepitoinen. Olin onnekas, että Hussein oli mukana neuvomassa ja ohjaamassa ennen esiintymisiä. Beatlesin ”Imagine”-hittiä kuunnellessa jännitys katosi ja pystyin keskittymään olennaiseen.

Matka oman kuplan ulkopuolelle

Kaiken kaikkiaan yllätyin siitä, että epämuodolliset ilta- ja lounasvastaanotot olivat yksiä matkan antoisimmista kokemuksista. Muiden osallistujien tapaaminen ei tuonutkaan pelkästään yhteistyömahdollisuuksia, vaan tarjosi myös peilin, josta pystyin katsomaan saavutuksiamme ja työtämme Lennoneina uusin silmin. Oma ja oman ryhmän duuni tapahtuu usein kuplassa, josta perspektiivi puuttuu. Rauhantyötä tehdään kuitenkin niin Panamassa, Nigeriassa, Kolumbiassa kuin myös Yhdysvalloissa. Muilta aktivisteilta sain ideoita muun muassa siitä, kuinka Lennonit voisivat entistä laajemmin hyödyntää taidetta rauhantyössä. Samalla koin tarjonneeni muille osallistujille ideoita somen käyttöönotosta, sillä vain harvat kertoivat edes harkinneensa sitä lähestymistapana ennen Lennoneihin tutustumista.

Vahvin havainto matkalta oli, että kiinnostus nuoria rauhanrakentajia kohtaan on vahvaa. Jatkossa tavoitteemme on yrittää muuttaa kiinnostus luottamukseksi ja vakiinnuttaa nuorison roolia rauhanvälitystyössä. Tätä ei voida saavuttaa vahvistamatta instituutioita, jotka antavat nuorille tilaa. YK:n nuorisodialogin kaltaiset foorumit ovat hyvä alku. Niiden rinnalle on kuitenkin kehitettävä rakenteita, joiden kautta nuoret voivat vaikuttaa muutenkin kuin puhumalla. Olemme lahjakkaita eri tavoin, joten ei voi olla vain yhtä tapaa kanavoida arvojaan työhön. Lennoneissa jokainen saa toimia omana itsenään ja erilaisten osaamisten kirjo on ryhmän rikkaus. Uskomme vahvasti CMI:n visioon – kaikki konfliktit voidaan ratkaista. CMI:n perustaja, presidentti Ahtisaarikin sanoo: sen minkä ihminen on aloittanut, sen ihminen voi myös lopettaa.

Ella Okko on Lennoneiden 17-vuotias jäsen. Ryhmässä toimimisen ohella hän opiskelee SYK:n IB-linjalla Helsingissä.

Lennonit on CMI:n vuonna 2017 perustama 16-19 -vuotiaille nuorille suunnattu vapaaehtoisten rauhanlähettiläiden ryhmä, joka tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua, kouluttautua ja laajentaa osaamista niin median kuin rauhanvälityksen parissa. Lennonit luovat vuosittain omannäköisensä somekampanjan, jossa hei viestivät nuorille konfliktinratkaisun tärkeydestä heidän omilla ehdoillaan. Lennonien työ on osa CMI:n Ahtisaari-päiviä, joiden tavoitteena on lisätä tietoa konfliktinratkaisusta, rauhanvälityksestä ja sovinnon merkityksestä suomalaisissa kouluissa.

Kiitokset Suomen YK-edustustolle matkan mahdollistamisesta.