Mustavalkoinen kuva Marttiahtisaaresta pukupäällä.

Ajankohtaista

Uutiset / 03.10.2016

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen Ahtisaari-päivien suojelijaksi

Ahtisaari-päivien päätapahtumapaikka on tänä vuonna Rovaniemi, jossa presidentti Martti Ahtisaari vierailee 12. marraskuuta. Ministeri Grahn-Laasonen vierailee Forssassa Kuhalan koulussa.

Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävät Ahtisaari-päivät ovat saaneet suojelijakseen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen. Grahn-Laasonen vierailee to 12.11. klo 10.30-11 Kuhalan koulussa (Opintie 4) Forssassa kertomassa rauhanvälityksen ja sovinnon merkityksestä.

”On tärkeää, että lapset oppivat jo varhain ratkomaan yhdessä ristiriitatilanteita. Kyky ehkäistä konflikteja ja elää rauhassa yhdessä on erityisen arvokasta nyt, kun Suomeen on saapunut suuri määrä turvapaikanhakijoita. Meidän on hyvä pohtia, miten voimme vähentää ennakkoluuloja ja oppia ymmärtämään toinen toisiamme paremmin”, Grahn-Laasonen sanoo.

Sovittelutyöllä on Suomessa pitkät perinteet ja vankkaa osaamista. Jo kouluissa ja päiväkodeissa harjoitellaan riitojen ratkaisua. Ahtisaari-päivien tarkoituksena onkin lisätä tietoa rauhanvälityksestä ja sovinnon merkityksestä laajasti suomalaisten keskuudessa.

Tänä vuonna Ahtisaari-päiviä vietetään 12. marraskuuta kouluissa ympäri maata, päätapahtumapaikkana on Rovaniemi.

Presidentti Martti Ahtisaari vierailee tuolloin Vaaralammen koululla, Lyseonpuiston lukiolla sekä Lapin yliopistolla kertomassa kokemuksistaan rauhan sovittelijana. Tämän lisäksi CMI:n asiantuntijat jalkautuvat kymmeneen kouluun Rovaniemellä kertomaan sovinnonteon merkityksestä.

Myös ulkoministeri Timo Soini ja ulkomaankauppa-ja kehitysministeri Lenita Toivakka tekevät Ahtisaari-päivien tiimoilta kouluvierailuja pääkaupunkiseudulla.

Valtakunnallisia Ahtisaari-päiviä vietetään vuosittain marraskuussa Martin päivän tienoilla. Päiviä on vietetty 2011 Oulussa, 2012 Helsingissä, 2013 Kuopiossa sekä 2014 Turussa. Ahtisaari-päiviä järjestää CMI ja niitä tukee Ulkoasianministeriö.

Ahtisaari-päivistä saa lisätietoa tapahtuman Facebook– sekä Instagram-sivuilta.