Martti Ahtisaari

2015_11_04_ahtisaari
Presidentti Ahtisaari on kokenut rauhanvälittäjä

 

Martti Ahtisaari syntyi 23. kesäkuuta vuonna 1937 Viipurissa, josta hänen perheensä pakeni sodan jaloista vuonna 1940. Lapsuutensa Ahtisaari vietti Kuopiossa ja Oulussa. Vuonna 1959 opettajaksi valmistunut Ahtisaari ehti toimia ammatissa varsinaisesti vain vuoden ennen kuin kansainvälinen ura vei mukanaan.

Martti Ahtisaari on toiminut useissa merkittävissä tehtävissä Suomen ulkoasiainministeriössä ja Yhdistyneissä kansakunnissa. Vuonna 1994 hänet valittiin Suomen tasavallan kymmenenneksi presidentiksi. Presidenttikautensa jälkeen vuonna 2000 Ahtisaari perusti Crisis Management Initiative ry:n (CMI), joka on sittemmin kasvanut yhdeksi maailman arvostetuimmaksi järjestöksi rauhanvälityksen saralla.

Lisäksi Ahtisaari on toiminut useissa kansainvälisissä tehtävissä kuten YK:n pääsihteerin erityisedustajana Kosovon statusprosessissa ja välittäjänä Acehin rauhanneuvotteluissa. Ahtisaari on työskennellyt myös Namibian itsenäistymisen hyväksi ja antanut rakentavan panoksen konfliktien ratkaisuun muun muassa Keski-Aasiassa, Afrikan sarvessa ja Pohjois-Irlannissa.

Tunnustuksena pitkäjänteisestä työstään rauhan ja sovinnon puolesta presidentti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto joulukuussa 2008. Ahtisaari toimii edelleen CMI:n hallituksen puheenjohtajana.